Formula 18 on kansainvälinen katamaraaniluokkasääntö, jonka puitteissa eri valmistajat voivat kehittää nykyaikaisia ja hyvin suorituskykyisiä monirunkoveneitä, joiden hinta ei kuitenkaan karkaa tavallisen seilorin ulottumattomiin.

Valmistusmateriaalien rajoittaminen ja useiden eri veneveistämöiden ja purjeneulomoiden keskinäinen kilpailu varmistavat, että kustannukset pysyvät aisoissa, venemallit kehittyvät koko ajan ja että varaosien saatavuus on hyvä. Viimeisimmät innovaatiot niin venesuunnittelun kuin purjeteknologiankin saralla ovat viimeaikoina levinneet nopeasti Formula 18 luokan veneisiin ja luokkaan tulee jatkuvalla syötölla uusia malleja. Erilaisia venemalleja on olemassa jo yli 20.

Veneiden suorituskyvystä  kertoo se, että kesken tiukimman kisaväännönkin vauhdit nousevat jatkuvasti parinkymmenen solmun tietämille. Formula 18 vene on tarkoitettu hauskasta ja vauhdikkaasta menosta pitäville purjehtijoille, jotka haluavat vauhdin hurman lisäksi nauttia tasaväkisestä ja tiukasta kilpailuista.

ISAF tunnusti Formula 18  -luokkasäännön vuonna 1996 ja siitä lähtien luokka on saavuttanut räjähdysmäisen suosion leviten Euroopasta ympäri maailmaa yhdeksi maailman suosituimmista katamaraaniluokista.

Kaikentasoiset purjehtijat ovat ottaneet luokan omakseen ja isoista kansainvälisistä regatoista löytyy lähes aina sekä moninkertaisia olympiamitalisteja, että innokkaita harrastajia. Vuonna 2009 Formula 18 katamaraanien maailmanmestaruuskisoissa osallistujamäärä oli rajoitettu 180 venekuntaan ja paikat täyttyivät hetkessä.

Veneen koko ja luokkasääntö mahdollistavat eri painoisten miehistöjen tasavertaisen kilpailun keskenään ja sitä kautta myös naisistojen ja sekamiehistöjen osuus luokassa onkin kovassa kasvussa. Formula 18 –luokan hengen mukaisesti myös kaikentasoiset miehistöt voivat kilpailla tasavertaisesti ja luokan luonteeseen kuuluukin kannustava ja rento meininki, jossa hampaat eivät kiristy kuin hetkeä ennen hurjaa kuperkeikkaa.

Formula 18 Infusion

Veneen tiedot

Pituus: 5.52 m

Leveys: 2..60m

Paino: 180 kg

Maston pituus: 9.15m

Isopurje: 17 m2

Fokka: 4.15m2 (maksimi)

Spinaakkeri: 21 m2 (maksimi)

Miehistö: 1 + 1

Konstruktiosääntö on pyritty rakentamaan niin, että veneiden hinnat pysyisivät kohtuullisina. Eksoottiset ja kalliit rakennusmateriaalit on kielletty ja veneen minimipainokin on asetettu niin ettei kalliista laminointimenetelmistä saavutettu hyöty ole rahan arvoista.

Formula 18 Suomessa

Formula 18 –katamaraanien määrä on Suomessakin kasvanut vauhdikkaasti viimeisen 8 vuoden aikana. Nykyään Suomessa toimii jo toistakymmentä aktiivista venekuntaa ja huhujen mukaan tänä talvena on useita uusia venekuntia liittynyt joukkoomme. Erilaisia Formula 18 –tapahtumia riittää pitkin kesää ja vähän talvellakin. Luokkaliitto järjestää joka kesä Formula 18 rankingkilpailusarjan, jonka voittaja lunastaa itselleen yhden Suomen purjehdusyhteisön tavoitelluimmista titteleistä.

Formula 18 veneiden puikoissa nähdään Suomenkin areenoilla niin jo kannuksensa ansainneita legendaarisia kepittäjiä, tulevaisuuden toivoja kuin ihan tavallisiakin hurjapäitä. Suomalaisen Formula 18 -fleetin taso onkin kovaa vauhtia nousemassa hätistelemään sekä naapurimaan kokeneita monirunkospesialisteja että muutakin Euroopan huippua.

Formula 18 -veneille järjestetään sekä perinteisiä ratakilpailuja että parhaimmillaan useampipäiväisiä seikkailukilpailuja, raideja. Yksi tunnetuimista ja arvostetuimmista seikkailukilpailuista, Archipelago Raid, käydään lähivesillämme Tukholman ja Ahvenanmaan saaristossa. Raid-tunnelmaa pääsee Suomessa maistamaan Volvo Päijänne Raidin ja Emäsalon lenkin yhteydessä, kun Formula 18 -veneet suihkivat läpi kotimaisten saaristomaisemien.

Written on tammikuu 17th, 2010