Luokkaliitto järjestää yhteistyökumppaneidensa tuella SM-kisojen ensimmäisen purjehduspäivän päätteeksi jo tavaksi tulleen AfterSail-tapahtuman. Tarjolla on ruokaa ja rentoa hengailua sekä kisatapahtumien puimista ennen kuin tiimit vetäytyvät keskittymään seuraavaan kisapäivään. Myös toisen kisapäivän päätteeksi järjestetään ruokatarjoilu.

//Hallitus

Written on syyskuu 11th, 2011 , Uutiset

Toinen, pitkä, päivä takana. Kevyt keli ja iso aallokko oli murhaa vauhdille ja mielelle. Suomalaisilla oli vaikeaa.

Red Point ajoi kaksi hyvää starttia ja vähän huonompia startteja. Viimeinen startti jäi väsymyksessä, kylmässä ja nälässä ajamatta. Riihelä&Kärki ottivat muutaman heikon startin, “jiipillä paaralle”, mutta onnistuivat taistelemaan itsensä kelvollisille sijoille. Laaksonen&Pulkkinen ottivat pääosin hyviä startteja, mutta taistelivat nousukulmien kanssa.

Tulokset: http://www.moss-seilforening.no/MSF/regatta/2011/Formula18/ResultaterF18.htm

Written on syyskuu 10th, 2011 , Kilpailut, Uutiset

Terveiset Mossista!

Tapahtuma alkoi tiukalla ajamisella, tulvien kiertelyllä, veneen kasaamisella ja loistavalla Michan luennolla.

Ensimmäinen päivä takana. Kevyt keli muuttui lopulta tiukaksi väännöksi – kuulemma muuttuu aina. Päivän piristävin uutinen on, että suomalaiset jyrää! Team Riihelä – Kärki hätyyttelee maailman huippua. Valitettavasti hiukan hämärä merkin kierto aiheutti diskin ja tiputti miehet neljänneltä sijalta kolmanneksitoista. Ylämerkki oli korvattu uudella, mitä kaksikko ei huomannut taistellessaan tiukasti toisesta sijasta Strandbergin kanssa (minkä sijan he nappasivatkin loppujen lopuksi).

Seuraavana suomalaisvenekuntana tuli Red Point. Kaksi lähtöä meni hyvin – kaksi huonnosti. Lähdöt olivat venekunnan syvin sudenkuoppa. Ainoastaan yksi lähtö tapahtui vapaista – muuten lähdöt tapahtuivat kaikessa rauhassa muiden perään. Lopputuloksena 21/40.

Kolmantena keijukaiset Laaksonen&Pulkkinen. Vauhti oli miehistöllä ollut hyvä, lähdöt vaihtelevia, meininki hyvä! Valitettavasti erinäinen kohellus skuuttien ja nostimien kanssa häiritsi miesten suoritusta.

Tulokset: http://www.moss-seilforening.no/MSF/regatta/2011/Formula18/ResultaterF18.htm

Written on syyskuu 9th, 2011 , Kilpailut, Uutiset

Ensimmäisten Formula 18 suomenmestaruuskilpailujen kilpailukutsu on julkaistu

Tervetuloa

The Notice of Race for the first Formula 18 Finnish Championships is published

Wellcome

Yhteistyössä:

Written on syyskuu 7th, 2011 , Kilpailut, Uutiset

Ensimmäiset Formula 18 suomenmestaruuskilpailut kisataan 16.-18.9. HSK:lla. 16.8. illalla tapahtuu ilmoittautuminen ja punnitus ja 17.8. ensimmäinen lähtö on klo 11. Kilpailukutsu julkaistaan pikapuoliin, mutta ilmoittautuminen on jo käynnissä hoskin sivuilla.

 

 

 

 

 

Written on syyskuu 1st, 2011 , Kilpailut, Uutiset

EM-kisoista on saatu uutta tietoa.

Kontti on leimattu ja käytännössä valmis lähtemään etelän lämpöön.

Kisakutsu löytyy osoitteesta: http://www.clubnauticogc.com/es/especial.php?n=20 Päivät ovat siis 5.-11.12. 11.12. Kisakutsussa on mainittu maakiintiö, jonka mukaan Suomella 3 paikkaa kisoihin. Janne Riihelä on ollut puhelinyhteydessä Kanarialle, ja maapaikka-jutun ei PITÄISI olla mikään ongelma. Sanoivat, että 90% varmuudella saadaan kaikki läpi mitä esitetään. Kontti siis pitäisi saada liikkeelle viimeistään lokakuun 3:lla viikolla.

Tällä hetkellä lähtijöitä tiedossa:

Janne outhouse/wipak
Karri kurkkupaatti
Ari H ja Jape H. papparaiset
Anttoni, mikäli gasti löytyy. simba
Raul eestistä
Erki eestistä
Mahdollisesti Petter Ruotsista

Kaikki kiinnostuneet vastausta vaan plaanaa.com-ketjuun. Lista elää, ja ainakin 10-12 venettä mahtuu mukaan.

Tärkeää on, että lähtemiseen sitoutuneet laittavat ilmoittautumisen kisoihin menemään ennen 15.9.
Sillä varmistetaan montun liikkeellesaanti.

Written on elokuu 29th, 2011 , Kilpailut, Uutiset

Verkkosivut saivat uden layoutin.

Tärkein, eli uusimmat artikkelit, on nostettu paraatipaikalle. Sivuja varten on tehty uusi hierarkinen valikko, joka löytyy sivun alalaidasta. Sivun oikea palsta sisältää lisäinfoa.

Hienosäätöä on vielä jäljellä, etenkin oikea palsta on kovan kehityksen alla. Myös sivuja, niiden rakennetta ja sisältöä, kehitetään lähiaikoina runsaasti. Tulossa on ainakin lisää kuvia ja videota, säätä, paremmin luettava kalenteri, ja muuta.

Anna palautetta sähköpostilistalle!

 

 

Written on elokuu 26th, 2011 , Uutiset

Sunnuntaina 28.8. klo 13-16 järjestetään treenileirin yhteydessä mahdollisuus tutustua F18-purjehdukseen. Tilaisuuteen osallistujat jaetaan F18-veneisiin kokeneemman kipparin kanssa. Aluksi haetaan tuntumaa veneeseen, sitten ajetaan muutamia startteja. Mikäli paikalle saapuu enemmän kiinnostuneita kuin veneitä, vaihdetaan miehistöjä vesillä kumiveneestä.

Mikäli purjehtiminen Suomen eloisimmassa, seksikkäimmässä ja tapahtumarikkaimmassa veneluokassa kiinnostaa, nyt on oikea hetki saada tuntumaa! Mukaan tarvitset märkä-/kuivapuvun, pelastusliivit ja jollakengät (paksunahkaiset selviävät paljainjaloinkin). Ilmoittautuminen on toivottavaa, mutta voit vain saapua Hoskille klo 12.

Mikäli kyseinen aika ei sovi, mutta haluat silti päästä kokeilemaan luokkaa, ota yhteyttä! Järjestämme ajan.

Ilmoittautumiset: finf18@gmail.com / +358 40 575 2720 (Roope Tervo)

Written on elokuu 22nd, 2011 , Uutiset

Ruotsinmestaruuskilpailuiden toinen päivä on ajettu ja miehet matkalla kotia. FFWD:n Dani Von Weyman kertoi reissun olleen opettavainen. Etenkin starttien, mutta muutenkin fleetin, kova taso oli tehnyt vaikutuksen Daniin. Vapaissa tuulissa FFWD:n venevauhti oli kuulemma ollut kunnossa, mutta toisesta rivistä starttaaminen oli ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. Lopputuloksena FFWD päätyi 23 sijalle.

Wipakissa taktiikkaongelmat jatkuivat toisenakin päivänä. Harvoin yhdessä ajaneella parilla oli ollut ongelmia roolijaossa. Lisäksi kisoissa vallinnut kevyt keli oli ollut painavalle miehistölle vaikeaa. Viimeisessä lähdössä tuuli kuitenkin nousi. Reippaassa tuulessa lyhyellä radalla ammattigastin agressiivinen työskentely tuotti hedelmää: Wipakin parhaaksi lähdöksi tuli viides sija. Kokonaisuudessaan sijoitukseksi tuli 12.

Tulokset: http://www.ksss.se/sv/Kappseglingar/Regattor-2011/SM-veckan/Resultat-F-18-49er/

Onnittelut maailmankävijöille!Hieno suoritus kovatasoisessa fleetissä!

Written on elokuu 22nd, 2011 , Kilpailut, Uutiset

Lähestyvälle treenileirille on jo ilmoittautunu useita veneitä:

  • FIN-349 (F20 Nacra)
  • Mallikkaat kurkut
  • Toimisto
  • FFWD / Red Point
  • Tomcat

Esitys aikataulusta:

9-10 alku briefi ja veneet kuntoon
10-12 treenisessio 1
12-13 lounas
13-16 treenisessio 2

Sunnuntaina järjestetään tutustumistilaisuus luokasta kiinnostuneille kello 13-16. Tällä hetkellä paikalle tulossa neljä ihmistä. Tutustujat jaetaan leirille osallistuviin veneisiin. Aluksi haetaan vähän tuntumaa veneeseen, sitten ajetaan muutamia startteja.

Vielä mahdut mukaan! Nyt vapaata järjestämään ja mukaan vaikka yhdeksi päiväksi!

 

Written on elokuu 20th, 2011 , Uutiset